Cribbage
Yleistä
Kaksinpeli, josta on olemassa sovitukset myös 3-4 hengelle
Kehitetty 1700-luvulla Englannissa
Ei muistuta oikeastaan mitään muuta peliä
Pisteenlasku on helpointa cribbage-laudalla,
mutta myös tukkimiehen kirjanpito käy (pisteitä tulee jatkuvasti
pelin aikana)
Jako
Tavallinen pakka, ei jokereita
Alimman kortin nostajasta tulee jakaja (ässä on alin)
Kummallekin pelaajalle jaetaan kuusi korttia
Kumpikin pelaaja laittaa kaksi korttia pois kuvapuoli alaspäin. Jakaja
saa hyväkseen näistä korteista muodostuvat pisteet. Tätä
korttikasaa kutsutaan cribiksi (crib on joskus suomennettu apukädeksi).
Cribiä ei saa katsoa pelin aikana.
Etumies nostaa pakan ja kääntää päällimmäisen
kortin pakan päälle (tätä kutsutaan lähtökortiksi).
Jos kortti on sotilas, jakaja saa 2 pistettä (Cribbage-slangilla 'Kaksi
kannuksista')
Tavoite
Pelin aikana pyritään pelaamaan kortit sellaisessa järjestyksessä,
että ne aikaisemmin pelattujen korttien kanssa muodostavat pisteitä
tuottavia yhdistelmiä.
Käsikortit kannattaa valita kuuden kortin joukosta siten, että
käteen jää mahdollisimman pisteitä. Käsikorteista
saa nimittäin pisteitä samalla tavoin kuin pelin aikana pelatuista
ryhmistä. Omaan cribiin voi toki laittaa hyviäkin kortteja, koska
pisteet tulevat itselle.
Korttien arvo
Ässä on alin, kuningas korkein.
10, J, Q ja K toimivat yhteenlaskussa kymppeinä. Kuitenkin laskettaessa
sarjoja, kuvakorteilla on tavallinen numeroarvo (11, 12, 13).
Ryhmät, joista saa pisteitä
| Ryhmän nimi |
Selitys |
Pisteet |
| pari |
kaksi samannumeroista korttia |
2 |
| kuninkaallinen pari |
kolme samannumeroista korttia (1) |
6 |
| kaksinkertainen kuninkaallinen pari |
neljä samannumeroista korttia (1) |
12 |
| 15 |
kortit, joiden summa on 15 (2) |
2 |
| sarja |
vähintään kolme peräkkäistä korttia (ei
tarvitse olla samaa maata) (3) |
1 joka kortista |
| väri |
vähintään neljä samaa maata olevaa korttia (3) |
1 joka kortista |
| päänuppi |
sotilas, joka on samaa maata kuin lähtökortti |
1 |
Selitykset taulukkoon
-
Kuninkaallinen pari ja kaksinkertainen kuninkaallinen pari lasketaan ikään
kuin hajottamalla ne erilaisiksi pareiksi. Esim. risti-, ruutu- ja herttaviitonen
voidaan hajottaa kolmeksi pariksi (risti-ruutu, risti-hertta ja ruutu-hertta).
Näin saadaan 6 pistettä.
-
Kaikki eri yhdistelmät saa laskea, esim. risti-10, pata-10, pata-5
ja hertta-5 muodostavat neljällä eri tavalla 15. Pelin aikana
summa tarkoittaa kaikkien pelattujen korttien summaa. Toisin sanoen, jos
pöydällä on 7 ja 9, joihin lisäät 6, et voi laskea
pisteitä 15:stä vaikka kahden viimeksi laitetun kortin summa
onkin 15.
-
Väri lasketaan ainoastaan käsikorteista ja cribistä, pelin
aikana muodostuneita värejä ei huomioida. Värisuora/värisarja
(samaa maata olevat peräkkäiset kortit) lasketaan sekä väriksi,
että sarjaksi. Lähtökortin saa laskea mukaan vain viiden
kortin värissä
Pelin kulku
Etumies lyö kortin eteensä pöydälle ja sanoo ääneen
kortin numeroarvon. Muista, että kuvakortit ovat numeroarvoltaan 10.
Jakaja lyö samalla tavoin kortin ja sanoo pöydälle lyötyjen
korttien summan.
Aina kun kortit muodostavat jonkin pisteitä tuottavan ryhmän,
pelaaja sanoo ääneen ryhmän nimen ja pistemäärän,
jonka hän itselleen merkitsee. Esimerkki: Pelaaja A aloittaa hertta-5:lla
ja sanoo 'viisi'. Pelaaja B lyö pata-10 ja sanoo 'viisitoista, kaksi
pistettä' ja merkitsee ne itselleen.
Korttien summa ei saa koskaan ylittää 31:tä, siksi pelaaja,
joka ei pysty pitämään summaa alle 32, sanoo 'Ohi'. Tällöin
vastustajan täytyy pelata kaikki korttinsa, jotka mahtuvat näihin
rajoihin. Jos hän pääsee 31:een, saa hän 2 pistettä,
muutoin yhden pisteen. Tämän jälkeen pöydällä
olevat kortit käännetään ja vastapelaaja lyö kortin
pöytään ja laskeminen aloitetaan nollasta.
Jos toisen pelaajan kortit loppuvat, toinen pelaaja pelaa omat korttinsa
loppuun. Pisteitä voi tässäkin vaiheessa saada normaaliin
tapaan. Myös viimeisestä kortista saa yksi tai kaksi pistettä
siitä riippuen tuliko summaksi alle 31 vai tasan 31.
Käsikorttien ja cribin
pisteet
Etumies laskee ensin käsikorttiensa pisteet, sitten jakaja omat käsikorttinsa
ja viimeksi cribin
Voittaja
Pelin voittaa se, joka saa ensimmäiseksi 121 pistettä. Tämä
vastaa cribbage-laudan kiertämistä kahteen kertaan.
Esimerkkipeli
Koska cribbage-pelin kulku poikkeaa muista peleistä, esitän esimerkkipelin,
joka toivottavasti selventää hieman sääntöjä.
Pakan nosto
Pelaaja A nostaa pakasta ässän, pelaaja B kuninkaan. A:sta tulee
jakaja, koska ässä on alempi kuin kuningas.
Jako
A sekoittaa pakan ja B nostaa sen. A jakaa kuusi korttia molemmille yksitellen.
| A:n kortit |
B:n kortit |
A 2 4 6 10 Q |
A 7 8 9 K J |
B valitsee käsikorteikseen
7
8
9
J,
koska 7-8-9 muodostaa suoran. Lisäksi on pieni mahdollisuus, että
lähtökortiksi tulee 10, jolloin suora pitenee J:hin asti. Niinpä
B laittaa
A:n
ja
K:n
jakajan (Pelaaja A:n) eteen nurinpäin. Nämä kortit tulevat
siis jakajan cribiin.
Pelaaja B on valinnut poistokorteikseen
2:n
ja
6:n,
koska loput kortit muodostavat kahdella tavalla 15. Tällä kertaa
hän ei pystynyt laittamaan cribiinsä kovin hyviä kortteja.
Nyt pelaaja B nostaa pakan ja kääntää
päällimmäisen kortin. Se on
2.
Peli
Pelaaja B aloittaa
8:lla
ja sanoo 'kahdeksan'. Se on hyvä valinta, sillä jos pelaaja A
laittaa (kuvitellun) 7:n ja saa 15, saa pelaaja B kolmen pituisen sarjan
pelaamalla
9:n.
Pelaaja A ei kuitenkaan pääse 15:n, vaan hän pelaa
10:n
ja sanoo 'kahdeksantoista'. Sehän sopii B:lle: hän lyö
9:n
ja saa siitä kolmen sarjan. Hän sanoo "kaksikymmentäseitsemän,
kolme pistettä sarjasta". Pelaaja A saa hieman tasoitusta lyömällä
4:n,
koska hän saa summaksi tasan 31. Niinpä hän sanoo 'Kolmekymmentäyksi,
kaksi pistettä' ja kumpikin pelaaja kääntää pöydälle
laitetut kortit.
B aloittaa uuden kierroksen, koska A pelasi edellisellä
kierroksella viimeisen kortin. Hän laittaa
7:n
ja sanoo 'seitsemän'. A laittaa
Q:n
ja sanoo 'seitsemäntoista'. B pelaa
J:n
ja sanoo 'kaksikymmentäseitsemän'. A lyö
A:n
ja sanoo 'kaksikymmentäkahdeksan', josta hän saa yhden pisteen,
koska se oli viimeinen kortti.
Pisteiden lasku
Sääntöjen mukaan B laskee pisteensä
ensin, koska hän on etumies. Hänen käsikorttinsa muodostavat
suoran 7-8-9 ja viisitoista yhdellä tavalla (7+8). Suorasta hän
saa 3 pistettä, viidestätoista 2 pistettä. A laskee nyt
käsikorttinsa. Hän ei saa kuin 15 kahdella tapaa (10+4+1 ja Q+4+1).
Lopuksi A kääntää cribin esiin. Cribissä on
2
6
A
ja
K.
Yhdessä lähtökortin (
2)
kanssa cribistä muodostuu seuraavat ryhmät: pari (
2
ja
2)
ja viisitoista (
2
+
2
+
A
+
K).
Niistä A saa yhteensä 4 pistettä.
Jatko
Jakovuoro siirtyy B:lle. Riippuen siitä, miten pelaajat ovat sopineet,
hän joko kerää kaikki kortit ja sekoittaa pakan uudelleen
tai siirtää käytetyt kortit syrjään ja jatkaa
jakamista pakan päältä. Tämän jälkeen peli
jatkuu normaalisti, kunnes toinen saa kokoon 121 pistettä.
Cribbage-lauta
Cribbage-laudan perusversiossa puulautaan on porattu reikiä tähän
tapaan:
ooooo ooooo ooooo
ooooo ooooo ooooo
oo Pelaaja X
ooooo ooooo ooooo
ooooo ooooo ooooo
ooooo
ooooo ooooo ooooo ooooo ooooo
Pelaaja Y oo
ooooo ooooo ooooo ooooo ooooo ooooo
Olen merkinnyt eri pelaajien reiät eri väreillä.
Pisteet merkitään neljällä puutapilla, joita käytetään
seuraavasti:
Pelin alussa tapit ovat kumpaakin pelaajaa lähinnä olevissa kahdessa
reiässä.
Taaempana olevalla tapilla hypätään aina edellä olevan
yli. Ykkösreikä on lihavoitu kaaviossa.
Ulkoreunaa pitkin mennään poispäin ja takaisin tullaan keskempänä
lautaa olevaa riviä pitkin.
Lauta kierretään kahteen kertaan ja voittajan täytyy päästä
'nollareikään asti'
Muunnelma: Misääricribbage
Kumpikin pelaaja välttää pisteiden keräämistä.
Toisen pelaajan cribiin yritetään siis laittaa mahdollisimman
hyvät kortit ja jättää itselle täysin surkea käsi.
Varmasti hauska muunnelma, tosin peli kestää pidempään
kuin tavallinen versio. Pelaajat voivat sopia, että lauta kierretään
vain yhteen kertaan -- siis peli menee poikki 61 pisteestä.